Kesäkuinen yö on nyt meneillään kun kirjoitan näitä sanoja keittiön pöydän ääressä. Välillä katse pysähtyy maisemaan. On hiljaista. Lapset nukkuvat. Kello raksuttaa. Jääkaappi hurisee ja välillä ropsuttaa hiljaisesti. Kesäyö on tätä varten.
Pöydän äärellä istuvaa varten.
Ajatukset hurisevat myös. Monenlaisia tunteita ja tapahtumia olen käynyt läpi lähiaikoina.
Aina ei muutos olekaan hyvä. Vaikka olisin unelmoinut juuri siitä muutoksesta, ja ollut onnellinen että muutos elämässäni toteutuu. Kun se on toteutunut, saatan tajuta että enhän minä tätä halunnut. On vaikeaa myöntää sitä itselleen. On vaikeaa perääntyä.
Vaatii todella rohkeutta pysähtyä, rehellisesti kohdata oma itsensä!
Se on kuitenkin vääjäämätöntä, jos aikoo mennä eteenpäin.
Karistaa pitää myös painolastia pois välillä. Turhat murheet pois! Ei kukaan jaksa pitkää matkaa ihan täyden kuorman kantajana.
Ja sitten, jos täytyy, niin sitten vain täytyy peruuttaa takaisin risteykseen ja mennäkin eri tietä. Paras varmaan on jos voinkin poiketa pois tältä tieltä eri suuntaan, ilman että täytyy edes peruuttaa.
Tällaisia, monenlaisia, ajattelee Nikkarilan pöydän ääressä, kesäyössä, Liisa. Metsänreuna näkyy kesäyön taivasta vasten. Joku lintu vielä lentää kiireesti pellon yli. Avara maisema rauhoittaa mielen.
Kesä antaa kukkia, vihreyttä ja valoa.
Sinulle, joka tätä luet. Kukkia! Valoa! Iloa!
Kerää voimia kesästä. Kesäyönä käy kuuntelemassa hentoa yölinnun ääntä tai huvittavaa ruisrääkkää. Kesäyössä tuoksuukin niin ihanasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi kiinnostaa ja ilahduttaa!