Venerannassa odotti iloinen porukka. Lähdettiin saareen kummipoikamme synttäreitä juhlimaan! Kivaa oli! Herkutella saatiin. Kännykkää ei muistettu juurikaan räplätä ja kelloon unehdettiin katsoa. Eikö se ole kesää parhaimmillaan? Kesä on ohi kiitävä hetki. Vielä se on kuitenkin, kaunis kesä!
Kiitos juhlapäivän järjestäjille!
Heinäkuu tuoksuu mansikalle, mustikalle, järvituulelle, pienen lapsen rantahiekkaisille hiuksille, nuotiolle, nuotiolla valmistetulle ruoalle. Kypsyvälle viljallekin se tuoksuu.
En tykkää marjastamisesta. Poimin, kun on pakko. Mielelläni kulkisin metsässä ilman ämpäriä. Katselisin puita. Ja kuuntelisin hiljaisuutta. Tai tekisin muuta supertärkeää hommaa. Tämän ikäiseksi, tämän kokoiseksi piti kasvaa että voi sen tunnustaa ilman huonommuuden tunnetta. Olen varma vuosikymmenien tutkimustyön perusteella, että jos menen porukan mukana mustikkaan, kerään kehooni kaikki mahdolliset ötökät mitkä lähistöllä liikkuvat. Kummako se on jos siis hitaasti poimin! Muut saavat poimia rauhassa.
Olen niitä juhlia varten leiponut. Välillä vienyt lapsia uimaan. Oikeastaan koko kesän täällä on ollut ainakin joku lasten kavereista tai serkuista. Mukavahan se on lapsille kun porukalla mennään ja touhutaan.
Pienimmäinen on monesti kaverini. Leipomusten keskellä käyn siivoamassa maitolammikoita ja puuhellan tuhkat lattialta. Taas vahva taiteellinen veri virtaa yhdessä. Tussin, lyijykynän ja väriliitujen väkeviä viivoja löytyy ympäri taloa.
Me leivottiin pitsaa kun muut olivat Puuhamaassa. Pienimmäinen lastasi pepperonimakkarat torniksi pitsan päälle ja juustoraastettakin riitti vain yhteen kohtaan, paksuhkosti. Ihan onnessaan hän oli kun sai tehdä äidin kanssa ruokaa. Nämä, kuulkaa, on tärkeimpiä. Nämä lapset, niiden pyöreät luottavaiset silmät, väsymätön uteliaisuus. Tykkäävät olla mukana kaikessa.
Istuin kuistin kynnykselle ja söin pitsaa. Siinä se pyöri lähellä, eikä pysähtynyt hetkeksikään. Paitsi kun pyrähti hetkeksi syliin. Painoi likaisen nenänsä poskeani vasten.
Mutta kyllä kunnon hiljaisuus tekisi hyvää toimeliaiden, sosiaalisesti täyteläisten kesäpäivien jälkeen. Rauha. Ei ruoanlaittoa, ei tiskiä, ei pyykkiä, ei imuria, ei riitojen selvittelyä, ei taksikuskina oloa, ei turhautumisen ja riittämättömyyden tunteita, ei sitä sun tätä.
Katsoisin vain, kun heinänkorsi heiluu hiljaa tuulessa.
