Lehtopöllöjä on useampi. Ääniä kuuluu monesta suunnasta. Mies kävi sanomassa että mene nyt kuuntelemaan, mikä siellä pitää ääntä.
Lehtopöllö se on. Sitä kuuntelin syksylläkin. Ääni on vähän surullinen. On silti hyvä olla. On etuoikeus avata ikkuna suoraan lehtopöllömetsään!
Ei minusta ole kimaltelevien ja epämukavien vaatteiden kantajaksi. Ei minusta ole kaupungin valojen, jatkuvan kohinan ja ihmismassojen keskelle. En voisi tehdä töitä koneiden kanssa.
Haluan tuntea maan jalkojeni alla ja käsieni toivon tekevän hyvää ihmisille. Haluan katsoa rauhassa kaukaista metsää tai omenapuita puutarhassa.
 |
| Juha Itkosen kirjasta Kaupunkiretki |
Kamerani objektiivi meni rikki. Uusi on hankkimatta tilalle. Vähän kärsin kyllä. Kuvaaminen on tullut tärkeäksi.
Olen alkanut opiskelemaan. Se on ravistellut elämääni täällä talossa omenapuutarhan keskellä. Se on melko alussa. Se on uutta ja ihmeellistä.
Elämä on tuonut toisenkin ihmeen eteeni. Omien lasteni lisäksi saan hoitaa työkseni silloin tällöin pientä vauvaa. Pieni vauva pysäyttää kaikki. Vain olemalla siinä. On niin ihmeellinen se pieni vauva.
Näin se Liisaakin tie kuljettaa eteenpäin. Välillä raskain askelin, saviset möykyt kengän pohjissa. Välillä kevyesti, kuin juoksisi taas lapsena paljain jaloin lämmintä savista peltotietä pitkin tukka hulmuten tuulessa.
