TUOKSU VIE MUISTOIHIN

Oma sauna on turvapaikka. Toukokuun lumisateen, levottomuutta herättävien uutisten, elämän tuomien haasteiden keskellä, lämmitän saunan.

Tuohi sytyttää parhaiten puut palamaan. Tuoksusta tulee mieleen rakkaat vanhukset pohjoisessa. Toinen heistä on jo poissa. 

Tuoksun tunsi  kun astui sisään arkiovesta. Kerran sain leipoa rieskaa siellä. Leivinuuni ja Annikki. Sauna, puulämmitteinen kiuas, "maaliman paras paikka tulla puhtaaksi", ja Olavi.

Välimatka on liian pitkä. Ajatuksissa olen kuitenkin usein siellä.

Tulee mieleeni myös oma mummu pohjoisessa. Lämmin hymy ja hiljaisesti lausutut sanat. Varhaisimmissa muistoissa punaiset posket ja pyylevä olemus. Jäätelöä lapsille. Mekko ja ruskeat sukkahousut. Lopulta pieneksi tullut, perusasioiden äärelle pysähtynyt, ryppyinen oma mummu. Sain letittää pikkuisen mummun hauraat hiukset. Se on viimeinen muistoni hänestä.

Jotkut ihmiset jäävät mieleen vahvasti. Nuorena lauloin kuoron mukana erilaisissa juhlissa. Kuoroa johti eräs kirkkoherra. Laulan silloin tällöin lapsille äänenavaus laulua, jonka häneltä opin.

"Pieni Maria,
leipoo piirakkaa.
Äiti kun sen paistaa,
kaikki sitä syödä saa."

Ja "Dona nobis, pacem, pacem..." 

Paljon hyväntuulisia muistoja hänestä. Hän osasi kohdata ihmisen. Moni ehkä tunsi samoin kuin minä, että on tullut kohdatuksi, ei ohitetuksi.

Tyttären ristiäisten jälkeen hän haki viulun pösöstään, kun houkuttelimme (sanoi ensin että kotelossa on kalashnikov). Ja sitten soitettiin!

Kuoro oli epäilemättä herkille korville usein kärsimystä. On jäänyt tästä ihmisestä sellainen muisto että kaikkeen mihin ryhtyi, hän ryhtyi ennakkoluulottomasti ja lapsenomaisella ilolla.

Miten liikuttavan iloinen hän olikaan ääniraudasta jonka sai kuorolaisilta lahjaksi. Hienoin lahja jonka olen koskaan saanut, sanoi hän joka oli varmasti saanut paljon hienoja lahjoja.

Muistoista putkahtaa esiin myös mummo vanhainkodissa joka opetti minut pelaamaan Halmaa. Evakko. Paljon kokenut ja nähnyt. Kuulen vieläkin korvissani naurun pyrskähdyksen, kun tein pelissä typerän siirron.

Vielä muistelen ystävääni Rauhaa. Hän oli niin viisas. Hän muisti aina kehua äitejä ja muistutti miten arvokasta työtä äidit tekevät. Hän oli itsekin äiti, mutta oli työskennellyt myös opettajana. Rauha oli kokenut paljon surua ja vastoinkäymisiä elämässään. Hän osasi silti tuoda aina valoisia asioita esiin. Meillä oli samanlainen huumorintaju. Rivien välistä tunsin hykerryttävästi viisaan ja rauhallisen vanhuksen sisällä kuplivan lapsellisen ilon ja pienen kapinahengen. 

Rauha otti tavatessamme aina käteni omien käsiensä väliin ja kysyi, miten sinä olet jaksellut.

Miten sinä olet jaksellut?