lauantai 25. marraskuuta 2017

POP UP LUOVA JA MARRASKUUN VALO


Kolme naista tempaisivat taustajoukkoineen. Nummelaan rakentui puoleksitoista viikoksi Pop up Luova. Tila oli iso, siinä oli ennen meitä ollut apteekki.

Toivoimme kovasti että ihmiset nauttisivat meidän luomasta tunnelmasta. Palautteen perusteella uskomme että näin kävikin. Kiire ja stressi pois! Ollaan hetki hössöttämättä. 

Meillä oli myytävänä suomalaisten käsityöläisten ihania tuotteita. Kahvilaakin pidimme. 

Jaksamisen raja tuli kuitenkin vastaan. Emme halunneet pidentää aukioloaikaa, vaikka lukuisat ihmiset sitä toivoivatkin. Tulkoon joulu meidänkin perheisiin ilman liikoja paineita! Kiitos rakkaille ystävilleni tästä. Ja kaikesta muustakin.










Aamut ovat olleet kauniita. Vaikka lumi toisikin valoisuutta, olen nauttinut siitä erikoisesta valosta mikä on vain marraskuussa.

Aamusumussa näin kun hevonen potkiskeli palloa aitauksessa aikansa kuluksi. Lauttasaaressa mies käveli vastaan reippain mielin, mutta joutui yhtäkkiä pysähtymään ja selvittämään siimaa irti puun oksasta. Meitä kumpaakin nauratti.


Kun ajelin pimeässä kotiin, huomasin kuinka kauas sumussakin näkyy valo. 

Rapsutin koiraa. Sillä oli hirveän paljon juttuja kerrottavana. 

Tähtitaivas oli niin kaunis. 

Olen pitkään kaivannut yksinoloa kotona. Meillä elämää on aamuvarhaisesta iltamyöhään. Luontoon en ole lähiaikoina päässyt rauhoittumaan.

Rakkautta on nähdä mitä puoliso tarvitsee! Sain tulla kotiin, hiljaiseen, siivottiin kotiin. Ihanaa! Ei ketään! Saa olla omien ajatuksien kanssa ihan rauhassa. Kukaan ei keskeytä. Kun olen tämän kirjoittanut, otan kirjan, ja luen niin kauan kuin jaksan! 



Sitten osaan taas rakastaa niitä ääniä, ottaa syliin ja kuunnella. Ja paistaa jauhelihaa. Sitten kun olen saanut pienen annoksen yksinoloa, rauhaa ja hiljaisuutta.

Osui silmiini lasten kanssa kirjoja tutkiessa tämä Tatun ja Patun ohje nukahtamisen helpottamiseen. Suosittelen lähimmäisen rapsuttamista edes joskus.



Ensi viikolla on jo joulukuu. Mutta sitä ennen, nautihan marraskuun ainutlaatuisesta valosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi kiinnostaa ja ilahduttaa!