Vanhat miehet kohtasivat Citymarketin aulassa. Ilahtuneesti. "Ai sulla on uus kulkupeli? Minkä merkkinen? Kulkeeko lujaa?" Puhuivat rollaattorista. Sen verran ehdin kuulla, että äänen sävy muuttui, kun esitettiin kysymys, miten olet jaksellut.
Ei ole ollut sanottavaa.
Tai sanoja kirjoitettavaan muotoon. Niin on jäänyt kirjoittamatta.
Tänä aamuna ajattelin että lähetän terveisiä sinulle joka luet tätä minun Nikkarilaa. Olethan tärkeä!
Vielä on iloisia värejä metsässä. On hyväntuulista seurata talveen varautuvia oravia, tiaisia ja tikkoja. Joka kerta kun aurinko tulee hetkeksi esiin, pieni tyttö sanoo iloisesti, äiti kesä tulee!
Joki virtaa, uudet tuulet puhaltavat uusia pilviä läpi taivaan.
Mikähän se on joka saavuttaa minut kun katson muuttolintujen selkeitä, graafisia, levollisia muodostelmia syksyisellä taivaalla.
Kirjoittaessani tätä, syliini kömpii uninen lapsi. Hän istuu sykkyrässä sylissäni. Kirjoitus, ja kaikki ajatukset keskeytyvät.
Siinä se on. Elä tässä hetkessä niin kuin pieni lapsi.
Voi hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi kiinnostaa ja ilahduttaa!